Finnish (Suomi)

Ajankohtaista

There are no translations available.

"Minimi on tanssiteatteri: tanssi ja draama keskustelevat ryhmän tuotannoissa. Minimin tavaramerkkejä ovat humanismi, huumori ja suorat kulmat suomalaisuuteen. Ryhmä tekee fyysisiä esityksiä draamallisista sekä äkkiseltään epädramaattisiltakin kalskahtavista aineksista. Notkea ryhmä lainaa materiaalia sekä tanssin eri genreistä että myös vakavan näytelmäkirjallisuuden kaanonista.

Minimin auki kirjoittamaton missio on tutkia suomalaista identiteettiä juuret kiinni agraarissa ja antennit auki globaalisti yhdenmukaiseksi markkinoidussa länsimaisessa kulttuuri-imperiumissamme. Minimin tuotanto ei kuitenkaan asetu yksiselitteisesti lokeroonsa.

Minimi ei kaadu korkeaan eikä kompastu matalaan vaan tasapainottelee syvän ja matalan välimaastossa. Suomen Teatterit ry valitsi Minimin vuoden teatteriksi 2007."

Eeva Kauppinen, Kulttuuritoimittaja

18.8.2009 Oulussa

11132k067

Tanssiteatteri Minimin maukas syksyn ohjelmisto Kuopiossa

Tanssiteatteri Minimin ensi syksyn ohjelmistosta täyttyy kolmesta uutuusteoksesta. Minimin kotinäyttämön Sotkun syyskauden avaa Cilla Backin ohjaus ¨Else¨. Monologinäytelmää tähdittää kuopiolainen freelancenäyttelijätär Johanna Jauhiainen.  Teos on intensiivinen ja selkeä kuvaus nuoren tytön sisäisestä maailmasta ja sen pirstoutumisesta. ¨Else” perustuu itävaltalaisen kirjailijan, Arthur Schnitzlerin vuonna 1924 kirjoittamaan “Fräulein Else“ -teokseen.

Toinen syyskuun Kuopion ensi-ilta  Sotkulla on Ari Nummisen ohjaus ¨Heimo¨ viidelle tanssijalle ja yhdelle muusikolle. Teoksen lähtökohtana on ollut jokaisen työryhmän jäsenen tekemä sukututkimus. ¨Heimo¨ koostuu näistä tarinoista laulettuna, soitettuna, tanssittuna aina Columbian lämmöstä Sonkajärven syksyyn.  Teoksessa vierailee kuopiolaistaiteilijoiden lisäksi 2 eteläamerikkalaistaustaista nykyisin Belgiassa vaikuttavaa tanssitaiteilijaa.

Uusi Ruokateatteri  esitys  ¨Makuja ja mauttomuuksia¨  täydentää Minimin syksyn täysipainoisella elämysmatkallaan teatterin, tanssin ja stand upin keinoin kohti ruokaisia makunautintoja. Esitykset ovat Kuopion Klubilla. Ruokateatterissa esiintyvät Suomen ainoa Tanssiva Kokki Liisa Ruuskanen ja keittiömestari Harri Vehviläinen fiktiivisten hahmojen lisäksi.

Liput myynnissä osoitteessa www.piletti.fi, Piletti 0600 13 377 (1,71€/min+pvm) ark. 9-16, sekä Piletin jälleenmyyntipisteet.

Itäinen tanssin aluekeskus ja Tanssiteatteri Minimi saivat uuden tuottajan

Itäisen tanssin aluekeskuksen ja Tanssiteatteri Minimin uudeksi tuottajaksi on valittu Jupe Pohjolainen. Hän aloitti tehtävässään 2.5.

Pohjolainen on koulutukseltaan Kulttuurituottaja AMK. Hän on aiemmin työskennellyt monipuolisissa taloushallinto- ja tuotantotehtävissä nykytanssin, jazzmusiikin ja musiikkiteatterin parissa. Hänellä on kokemusta myös organisaatioiden kehittämisestä ja markkinoinnista, sekä kansainvälisten tuotantojen hallinnoinnista. Tuottajan tehtävään Pohjolainen siirtyy helsinkiläisestä Musiikkiteatteri Kapsäkistä.

Tuottaja tulee vastaamaan työssään Tanssiteatteri Minimin ja Itäisen tanssin aluekeskuksen esitysten, kiertueiden ja tapahtumien tuottamisesta, sekä tiedotuksesta ja markkinoinnista.

suomen_kuningatar_32_20100423_1182685194

Taikurikeksijä JiiPee ja Minimin oopperaparodia Suomen Kuningatar Kikatuslauantaissa

Perheen pienimpien nauruhermoja koetellaan, kun Kuopion Komediafestivaalin koko perheen Kikatuslauantaissa vierailee Taikuri JiiPee. Tämän taikurikeksijän show on suunnattu lapsille, tule katsomaan miten taikakeksinnöt toimivat ja miten paljon tällä kertaa tarvitaan yleisön apua.

Kikatuslauantaissa nähdään myös tanssija-komedienne Johanna Keinäsen ohjaama oopperaparodia Suomen Kuningatar kolmelle koiralle ja kolmelle tanssijalle. Luvassa on suuria tunteita, tuulipukujen suhinaa, oopperamusiikin helmiä ja koirankakkapusseja!

Kikata itsesi kesäkuntoon Sotkulla 9.6.2012 klo: 16.00 (Suokatu 42/2, 70110 Kuopio). Liput 10€ (alle 3-vuotiaat ilmaiseksi) www.piletti.fi, Piletti 0600 13 377 (1,71€/min+pvm) ark. 9-16, sekä Piletin jälleenmyyntipisteet.

Nimetn

John Malkovich ©Christian Coigny

Maailman Teatteripäivä 50 vuotta!

Maailman Teatteripäivän tarkoituksena on korostaa teatteritaiteen monipuolisuutta ja merkitystä nykypäivän yhteiskunnassa. Teatteri on kaikille yhteinen kieli edistämään rauhan sanomaa. Tänä vuonna vietetään siis Maailman Teatteripäivän 50. juhlavuotta!

Maailman Teatteripäivän viettoon kuuluu tärkeänä osana Maailman Teatteripäiväjulistus, jonka kirjoittaa ITI:n kutsuma henkilö. Tänä vuonna julistuksen on kirjoittanut yhdysvaltalainen näyttelijä ja ohjaaja John Malkovich.

Maailman Teatteripäivänä Suomen teattereissa juhlaliputetaan ja teatteripäiväjulistus luetaan teattereissa ennen esityksen alkua näyttämöltä 27.3.

Maailman Teatteripäivän julistus

_-3netti

Ari Nummisen Heimo -teoksen avoimet harjoitukset Sotkulla

Maailman Teatteripäivänä 27.3.2012 Kuopion Sotkulla nähdään koreografi Ari Nummisen Heimo -teoksen avoimet harjoitukset klo: 14.00.

Tanssiteatteri Minimin ohjelmistoon myöhemmin syksyllä saapuvan Heimon harjoitukset ovat parhaillaan käynnissä. Maailman Teatteripäivä viettää 27.maaliskuuta 50-vuotisjuhlaansa, ja tämän kunniaksi Sotkulla on mahdollista päästä seuraamaan uuden teoksen harjoituksia.

Heimossa mukana koreografi Ari Numminen, dramaturgi Juha Hurme, säveltäjä Antti Raekallio, pukusuunnittelija Jaana Kurttila, valosuunnittelija Sam Siltavuori sekä tanssijat; Ana Cristina Velasquez (COL), Milton Paulo (BR), Riikka Puumalainen, Antti Lahti sekä Tuomas Juntunen.

Heimo saa ensi-iltansa Pyhäjärven Täydenkuun Tansseilla heinäkuussa 2012. Teoksen esityskausi on nähtävillä Kuopiossa myöhemmin syksyllä.

Tiedote.pdf

paata_hantaa_pieni2.jpg

Päätä ja häntää -esitykset Sotkun näyttämöllä 17.-19.4.2012

Johanna Keinäsen ohjaama, suosittu lasten näyttämöleikki Päätä ja häntää valtaa Sotkun näyttämön 17.-19. huhtikuuta 2012.

Päätä ja häntää on katsottavaksi tehty näyttämöleikki parivuotiaille ja sitä vanhemmille. Päätä ja häntää on tanssia ja kehon leikkiä, se on tehty katsottavaksi ja koettavaksi. Välineet leikkiin löytyvät läheltä. Ne toimivat ilman paristoja: kädet, jalat, sormet. Tarvitset vain hyvän kaverin ja kestävät sukkahousut!

Esityksen jälkeen pidetään 20 minuuttia kestävä leikkituokio, johon yleisö on tervetullut osallistumaan!  Päätä ja häntää –esitykset Sotkun näyttämöllä 17.4, 18.4. ja 19.4.2012 klo: 9.30.

Liput 6/12 €, ryhmänvetäjät 0 €, www.piletti.fi, Piletti 0600 13 377 (1,50 €/min + pvm), ark 9-16 sekä Piletin jälleenmyyntipisteet. Ovimyynti aukeaa tuntia ennen esitystä.
Ryhmät minimi (at) minimi.fi, 0440 667 338.

juha172_pieni

Minimi mukana TEKIJÄ - hankkeessa

Ensimmäinen esitysvierailu Juha- näytelmällä Kokkolan kaupunginteatterissa 9.2.2012 klo19.00

Lue lisää hankkeesta:

http://www.tekija.info/

paitamalli_sin

Tanssiteatteri Minimin 20v. juhlapaita by Polkajam

Logo: Hannes Hyvönen
Hinta: 25 €

Osta Minimin juhlavuoden kunniaksi ekologinen, kotimainen, lähituotantona tuotettu t-paita. Polkajamin oman malliston t-paidan kangas valmistetaan Orivedellä, paita valmistetaan Kuopiossa ja painetaan Turussa. Valittavana kolme väriä: valkoinen, musta ja turkoosi.

Tiedustelut ja myynti: minimi (at) minimi.fi, 0440 667 338.

Katso muut värivaihtoehdot.

http://s7.addthis.com/js/250/addthis_widget.js#pubid=xa-4f46328a32be5104">